Perinteisesti Suomessa on tuettu rakennusteollisuutta vaikeina aikoina erilaisin poliittisin päätöksin, kuten ARA-tuotannon rahoituksella, korjaus- ja energiatukien avulla sekä kuntia kannustamalla nopeuttamaan kaavoitusta ja luovuttamaan tontteja edullisemmin. Näillä toimilla on paitsi ylläpidetty asuntotuotantoa, myös ehkäisty tehokkaasti asuntopulaa ja työttömyyden kasvua.
Tällä kertaa valittu linja on kuitenkin toinen. Hallitus on leikannut käytännössä kaikista rakentamista tukevista toimista, ja seuraukset alkavat jo näkyä. Asuntorakentaminen on ollut pysähdyksissä yli vuoden, ja ensimmäiset merkit asuntopulasta ja hintojen noususta ovat jo havaittavissa Tampereella, Turussa ja Helsingissä – vaikka asuntokauppa yhä on hidasta. Tämä kehitys ei tule jäämään vain kasvukeskuksiin: kun tarjonta ei pysy kysynnän perässä, paine siirtyy kehyskuntiin, ja hinnat nousevat myös meillä.
Jotkut saattavat nähdä hintojen nousun hyvänä asiana, mutta tilanne on kaikkea muuta kuin positiivinen. Samaan aikaan, kun asumisen kustannukset kohoavat, hallitus leikkaa yleisestä asumistuesta lisäksi asunnottomuus on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Korkeat neliöhinnat tarkoittavat myös korkeita vuokria, mikä voi johtaa siihen, että Kirkkonummellakin kohta on sekä ylihintaisia, tyhjiä asuntoja että asunnottomia pienituloisia.
Kunnan on nyt toimittava ennakoivasti. Vuokrien mahdollisiin korotuksiin on suhtauduttava kriittisesti, ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa on lisättävä. Myös vanhojen asuntojen hankintaa tulisi harkita, jos siten vuokratasoa saadaan pidettyä kohtuullisena. Lisäksi on tärkeää tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ne kuntalaiset, joita asunnottomuus uhkaa, ja tarjota heille tukea ajoissa.
Kunnan tehtävä on tuottaa palveluja kuntalaisille – ja siihen kuuluu myös kohtuuhintaisen asumisen turvaaminen. Yksikin tahtomattaan asunnoton kuntalainen on liikaa.
Kati Kaihlaranta
Kunta- ja aluevaaliehdokas
Kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen sekä henkilöstöjaoston jäsen