Kirk­ko­num­mi ei han­ki tuot­tei­ta, pal­ve­lui­ta tai raa­ka-ai­nei­ta, jot­ka ovat läh­töi­sin Is­rae­lin lait­to­mis­ta siir­to­kun­nis­ta 

Kirkkonummen vasemmiston valtuutettu Minna Enqvist on jättänyt valtuustoaloitteen, jossa esitetään, ettei Kirkkonummen kunta hanki tuotteita, palveluita tai raaka-aineita Israelin laittomista siirtokunnista tai yrityksiltä, jotka hyötyvät niiden toiminnasta.

Aloitteessa korostetaan, että kunnan tulee toimia omien arvojensa ja strategiansa mukaisesti myös hankintapäätöksissä.

”Kirkkonummen strategiassa korostetaan kestävyyttä, luottamusta ja avoimuutta. Meidän ei tule tukea ihmisoikeusloukkauksia. Julkisilla hankinnoilla on suuri merkitys ja niillä voimme ohjata kohti vastuullisempaa ja oikeudenmukaisempaa toimintaa”, Enqvist toteaa.

Aloite liittyy laajempaan kansainväliseen keskusteluun ja vastuunkantoon. YK:n yleiskokous hyväksyi syksyllä 2024 päätöslauselman, jossa vaaditaan tuonnin kieltämistä Israelin laittomista siirtokunnista ja lopettamaan niiden toimintaa tukeva yritystoiminta. Myös Suomi äänesti päätöksen puolesta. Helmikuussa 2025 Sydney päätti, ettei se tee sopimuksia yritysten kanssa, jotka hyötyvät siirtokunnista.

Enqvistin mukaan myös Kirkkonummi voi omilla päätöksillään olla osa tätä kansainvälistä vastuunkantoa. – ”Kun valitsemme kumppaneiksi yrityksiä, jotka kunnioittavat ihmisoikeuksia ja kykenevät todentamaan tuotantoketjujensa vastuullisuuden, toimimme arvojemme mukaisesti ja annamme konkreettisen tuen kansainväliselle oikeudelle”, hän painottaa.