Kirkkonummella on luvattu tilaa esittävälle taiteelle 80-luvulta asti. Lupaukset on kuitenkin haudattu virkamiesten pöytälaatikoihin vakuutuksella niiden sisältymisestä seuraavan 10 tai 15 vuoden kuluttua aloitettavaan rakennushankkeeseen.
Esitystaiteen harjoitus- ja esitystilojen puute on näivettänyt kunnan kulttuurielämää. Niiden puutteessa ainakin kaksi, aikanaan hyvin aktiivista kultturiyhdistystä on lopettanut toimintansa. Vaatii yli-inhimillistä uskoa ja voimaa suunnitella ja toteuttaa minkäänlaista esitystä täysin tietämättä missä yleisö voisi sen nähdä ja kuulla.
On suoranien ihme, että Kamariorkesteri on jaksanut tuottaa korkeatasoisia konsertteja vuodesta toiseen. Seurakuntatalon poistuttua käytöstä on esiintymispaikoiksi tarjolla siihen sopimattomia voimistelu- ja urheilutiloja, harjoitustiloja ei ollenkaan. Ulkoilmafestivaalien järjestämiseksi tarvitaan asianmukainen lava siihen kuuluvine, katettuine miksaus ja huoltokatoksineen. Ja ennen kaikkea, festivaaleja varten pitää osoittaa, liikenneyhteyksien varrelta pysyvä paikka.
Ollakseen kaikilta kanteiltaan kestävä sivistyskunta Kirkkonummen pitää tarjota riittävät harjoitus ja esitystilat kaikenlaiselle esitystaiteelle genrestä ja tyylilajista riippumatta. Elävä ja elähdyttävä taiden syntyy jos sille antaa mahdollisuuden, mutta sen voi helposti tukahduttaa näivettämällä resurssit.
Kulttuurin yhteiskunnalle tuottamasta arvosta on lukuisia, ihan euromääräisiä, tilastotietoihin perustuvia laskelmia. Niitä on vähätelty vertaamalla, miten paljon kulttuurityöntekijät tuottaisivat, jos olisivat ”oikeissa töissä”. Yhtä hedelmällistä on kysyä, miten paljon he kuluttaisivat, jos olisivat ”oikeista töistä” työttömiä? Sitäpaitsi, kulttuuri on oikeata työtä.