Jo heti Munkinniitynpolulla huomattiin, että roskiksia on liian harvassa. Prisman päästä löytyy yksi, mutta seuraavaa saa etsiä turhaan. Penkkejäkään ei ole, vaikka moni varmasti kaipaisi matkalle levähtämispaikkoja. Tolsan aseman seutu on samaa maata – siisti ja toimiva, mutta roskiksia ei näy.
Kävelijät pysähtyivät välillä myös pohtimaan Tolsan alueen tulevaa kehitystä ja pienteollisuusalueen vaikutuksia. Juttua riitti, kuten aina, kun lähdetään liikkeelle ilman tiukkaa aikataulua.
Jos olisimme kääntyneet Heikkilän suuntaan jo Hirvitien pysäkiltä, olisimme nähneet roskiksen Knuutintien päässä. Silti Sammalkallion aidanvierus on muodostunut paikalliseksi kakkapussien kokoontumispaikaksi. Siinä kasvaa tuuheaa tuoksuvadelmaa, puutarha-alpia ja mesiangervoa – kaikki pörriäisten suosikkeja ja samalla mainioita piiloja niille pusseille, jotka eivät koskaan päädy roskiin. Kesällä piennar saa rehottaa, mutta kun se syksyllä ajetaan lyhyeksi, paljastuu tuttu näky: pusseja, joiden paikka olisi ollut aivan muualla.
Kävelyretki osoitti, että roskisten lisäksi Kirkkonummen reiteillä olisi tilaa penkeille ja oleskelupaikoille. Tämä oli ensimmäinen, lemmikkipainotteinen kyläkävely – mutta ei viimeinen. Seuraavaksi suunnitteilla on kotiseutukävely Hindersbyssä, jossa muistellaan aikaa, jolloin Tolsa oli vielä Tolls ja Tolsanjärvi lainehti paikallaan. Myöhemmin luvassa on myös keskustakävely, jossa etsitään esteetöntä kirkonkylää.
Merja Teräsvuori, Kirkkonummen Vasemmisto
