Tästä huolimatta hoitomallimme on rakentunut tavalla, joka vaikeuttaa avun saamista tai pahimmillaan estää avun saamisen käytännössä kokonaan. Mielenterveysongelmien hoitoon ei pääse, ellei ole päihteetön, ja monia mielenterveyden hoidossa käytettäviä lääkkeitä ei määrätä lainkaan, jos potilaalla on päihdeongelma. Esimerkiksi ADHD:n hoidossa käytettävät stimulantit jäävät usein saamatta pelkän päihdetaustan perusteella – vaikka tutkimukset osoittavat, että juuri nämä lääkkeet voivat auttaa pääsemään irti laittomista päihteistä.
On käsittämätöntä, että maassa, jossa tehdään korkeatasoista tutkimusta, edelleen jätetään nämä löydökset huomiotta, vaikka ns. kaksoisdiagnoosin – eli samanaikaisen päihde- ja mielenterveysongelman – olemassaolo nyt jo toki tunnustetaan. Hoitopolku on kuitenkin pitkä ja kivinen ja noudattaa edelleen valitettavan usein jaksottaista mallia, missä ensin vaaditaan pidempiaikainen päihteetön jakso. Toisin sanoen; sen sijaan, että auttaisimme ihmisiä kuntoutumaan ja palaamaan osaksi yhteiskuntaa, annamme heidän pudota järjestelmän ulkopuolelle – samalla tuhlaten sekä inhimillisiä resursseja että veronmaksajien rahoja.
Tilannetta pahentaa hoidon todella onneton saavutettavuus. Kirkkonummella päihdeklinikalle on tällä hetkellä mahdollista hakeutua ilman ajanvarausta viitenä päivänä viikossa kolmen tunnin ajan. Huhtikuun alusta lähtien tämä mahdollisuus rajoitetaan kolmeen päivään viikossa. Viisi päivää on pitkä odotusaika ihmiselle, joka torstaina kokee halua muuttaa elämänsä suuntaa, mutta saa ensimmäisen mahdollisuuden ammattilaisen tapaamiseen vasta maanantaina kello 12.
Kati Kaihlaranta