Olen Edla Niemi, Kirkkonummen kunnanvaltuutettu. Toimin myös Kirkkonummen Vasemmiston puheenjohtajana, Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsenenä sekä valtion liikuntaneuvoston varajäsenenä. Työskentelen terveydenhuoltoalalla työfysioterapeuttiyrittäjänä työelämäpalveluiden parissa.
Koulutukseltani olen fysioterapeutti, merkonomi ja ammattivalmentaja. Lisäksi olen suorittanut johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Aiempi työni hotelli- ja vastuullisuuspäällikkönä kehitti taitojani neuvotteluissa ja toi kykyä tarkastella asioita monesta näkökulmasta. Entisenä kilpakamppailijana olen periksiantamaton ja tottunut tekemään töitä pitkäjänteisesti. Opiskelen tällä hetkellä työn ohessa Aalto-yliopistossa taloustiedettä, laskentatoimea ja tulevaisuuden tutkimusta.
Politiikassa minulle on tärkeää ilmasto- ja ympäristövastuullinen päätöksenteko, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Haluan rakentaa Kirkkonummea, jossa arki on reilua, sujuvaa ja kestävää – ei vain ihmisille, vaan kaikille lajeille. Olen feministi, antirasisti ja muunlajisten oikeuksien puolustaja.
Tavoitteenani on edistää sukupuolivaikutusten arviointia kunnallisessa päätöksenteossa ja varmistaa, että ilmasto- ja ympäristönäkökulmat ovat mukana jokaisessa ratkaisussa. Haluan vahvistaa oppimisen tuen resursseja, parantaa pien- ja mikroyrittäjien toimintaedellytyksiä, kehittää nuorisotiloja ja tehdä Kirkkonummesta esteettömämmän liikkujille ja koirallisille asukkaille. Lähiluonnon ja merellisen ympäristön saavutettavuus kuuluu kaikille – myös tuleville sukupolville.
Uskon tietoon perustuvaan päätöksentekoon, perusteelliseen arviointiin ja siihen, että yhteinen sävel löytyy neuvottelun kautta. Toiminnassani yhdistyvät analyyttisyys, sitkeys ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Tehdään yhdessä reilumpi, vastuullisempi ja yhdenvertaisempi Kirkkonummi!
